Vuodatus tunaroi ja hävitti suuren osan käyttäjiensä kuvista, edes minkäänlaista pahoittelua asian suhteen ei ole kuulunut. Onhan minulla blogin kuvat jossain omien varmuuskopioiden seassa, mutta ei motivaatiota alkaa siirtämään niitä uudestaan blogiteksteihin. Niinpä ajattelin, että tämä tapahtuma on hyvä alkusysäys kokonaan uudelle blogille jossain ihan muualla kuin vuodatuksessa. Ei tarvitse sietää enää tyhmiä mainoksiakaan. Uusi blogi on aluksi vanhan kertausta eli esittelen vanhan blogin taipaleen aikana parhaiksi havaittuja niksejä, tuunauksia, säästövinkkejä, puutarhurointia, reseptejä, ekoiluja ja muuta mukavaa. Koneeni muistissa on myös paljon kuvia uusista tuunauksista, joista en ole ehtinyt kertoa. Vuodatuksen blogi jää näkyville ainakin siihen asti, että olen saanut tärkeimmän sisällön siirrettyä uudelle blogisivustolleni ja alkanut saada näkyvyyttä. Tuleen ei pidä jäädä makaamaan ja jos joku homma ei toimi, siitä täytyy osata päästää irti.:)

Teille arvoisat lukijat toivon mitä parhainta kesän jatkoa ja menestystä syksyn sadonkorjuuseen. Vihreää kangasta on edelleen luvassa, kunhan vain kertyy tarpeeksi inspiraatioita uuden blogin perustamiseen. Ilmoitan sitten uuden osoitteen täälläkin! smiley