Ystävä antoi minulle kirjan lainaan sanoen, että "tämä kirja sinun on ihan pakko lukea". Tein tunnollisesti työtä käskettyä ja ajattelin, että voisin myös kirjoittaa kirjasta arvostelun tänne blogiin. Kirjan kirjoittaja Daniel Gilbert on Harvardin yliopiston professori. Hänen kirjansa Stumbling on Happiness on voittanut Royal Society -palkinnon (The Royal Society Prizes for Science Books) vuonna 2007. Lukiessani kirjaa, huomasin kirjan yleistyksistä ja esimerkeistä, että minun ajatusmaailmani tuntuu poikkeavan aika lailla tavallisesta/ keskiarvosta (no, lukekaa vaikka tätä blogia :I). Eikä tämä ollut minulle todellakaan mikään uusi havainto. Minä en siis ehkä ole sopiva henkilö kirjoittamaan kirja-arvosteluita: mikä minä olen arvostelemaan, kun olen kerran poikkeava.;)

Ensimmäisessä kappaleessa Gilbert pohtii, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Kyky ajatella tulevaisuutta, hän ehdottaa vastaukseksi. Ihminen nauttii tulevien asioiden ajattelemisesta, koska voi haaveilla kaikesta mukavasta. Tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, vielä vaikeampaa on päätellä, mitä itse ajattelee silloin tulevaisuudessa. Onko silloin tyytyväinen niihin asioihin, jotka menneisyydessä haaveili saavuttavansa?

Kirjassaan Gilbert  pyörittelee onnellisuuden käsitettä, onnellisuus voidaan määritellä vain summittaisesti, sitä on mahdotonta mitata ja hyvin vaikeaa vertailla eri yksilöiden kesken. Muinaisten kreikkalaisten sana eudaimonia tarkoitti onnellisuutta ja se voidaan kääntää myös "hyvin eletty elämä". Vasta kuolinvuoteella saattoi siis tässä mielessä tietää, oliko onnellinen. Kirjassa siteerataan paljon myös muinaisten ja nykyaikaistenkin filosofien jaarituksia, onnellisuus on mietityttänyt kautta aikojen.

Gilbert esittelee kirjassa huikean määrän esimerkkejä tutkimuksista ja käytännön elämästä. Esimerkkejä on niin paljon, että ne jäävät väistämättä aika pintapuolisiksi. Mukana on vertauksia Gilbertin omasta elämästä, esimerkiksi "voisin olla onnellisempi ilman sikaria, jos en olisi koskaan maistanut sellaista". Jos emme tiedä, mistä jäämme paitsi, emme voi sitä kaivatakaan. Toisen onnellisuutta ei voi kyseenalaistaa, tulevaisuuden minänsä onnellisuutta ei voi ennustaa ja menneisyyden minänsä onnellisuudesta ei voi siitäkään olla ihan varma. Henkilön tämänhetkinen tila vaikuttaa henkilön mielikuviin tulevasta ja menneestä.

Kirja on aika viihdyttävä psykofysiologian oppitunti monipuolisin esimerkein. Suurimmat oivalluksensa Gilbert oikeastaan esittää kahdessa ensimmäisessä kappaleessa, myöhemmin kirja alkaa pahasti toistaa itseään. Sivuja kirjassa on 238 (+ sivukaupalla lähdekirjallisuutta), sivulla 137 luovutin ja jatkoin lukemista silmäilemällä tekstistä vain pääasioita. Monet Gilbertin testit, yleistykset ja ajatusleikit eivät toimineet minun kohdallani, mikä ei siis tosiaan tarkoita, etteikö hän olisi oikeassa, mutta ehkä tästäkin syystä kyllästyin lukemaan. Toki yllä esittelemäni kirjan pääajatukset allekirjoitan, kirja tarjosi monta ahaa-elämystä ja jonkin verran ymmärrän taas paremmin esim. aivojen ja muistin toimintaa. Pyysin ystävääni tulemaan tänne blogiin kommentoimaan tätä tekstiäni, ehkä hän voisi kertoa lisää kirjan herättämiä positiivisia ajatuksia?